Luonnonrauhaa Lähilammella

Luonnonrauhaa Lähilammella

Lähilampi Caravan sijaitsee Nurmijärven Perttulassa, 35 kilometrin päässä Helsingistä. Liki 40-vuotias alue on tarkoitettu vain SF-Caravanin tai sen sisarjärjestöjen jäsenten käyttöön. Alueen omistaa Avoin yhtiö Lähilampi ja se on SF-Caravanin sopimusalue eli SFC-alue.

Alue on luonnonläheinen ja puustoinen. Vaunupaikat on sijoitettu alueella eri tasoihin. Metsäiseen rinteeseen rakennetulla alueella on kaksi lampea, joista toinen on uimakelpoinen.

– Lammen vesi tutkitaan aina ilmojen ja veden lämmettyä tarpeeksi. Todistus veden laadusta on kaikkien uimareiden nähtävillä, alueisäntä Kari Laakso kertoo.

Alueella on 125 caravan-paikkaa, jotka kaikki on sähköistetty. Näistä kausipaikkoja on 74.

Lähilampi Caravan tarjoaa rauhallisen leirintämahdollisuuden niin kausipaikkalaisille kuin vieraillekin ympäri vuoden.

– Lähilammella on pitkä historia ja moni kausipaikkalaisista on ollut täällä todella pitkään. Kyllä se on luonto ja kaverit, jotka tänne houkuttavat, Laakso jatkaa.

Laakso kertoo, että alueella on tavallisena talvisena viikonloppuna miehitettynä noin parikymmentä yksikköä, joten juttukavereita löytyy myös talviaikaan. Alueella on myös matkailuajoneuvojen kausisäilytystä.

Kesäaikaan isäntäpäivystys on joka päivä ja syyskuun alusta toukokuun loppuun perjantaista sunnuntaihin.

Koppila on alueen sydän

Alueen sydämestä, huoltorakennus Koppilasta, löytyvät sekä isännän toimisto että takkatupa. Rakennuksessa on lisäksi sauna sekä miesten ja naisten vessat. Raikasta vettä saa päärakennuksen takaseinän hanasta.

Alueella on pari grillauspaikkaa sekä pesupiste, jossa on kaksi suihkua ja pyykinpesukone ja -kuivuri sekä tiskipaikka. Kesällä käytössä on lisätiskipaikka. Alueen kaikki palvelut ovat käytössä ympäri vuoden. Myös kemssan tyhjennyspaikka sekä ajokaivo löytyvät alueelta.

– Uuden tullessa alueelle hän piipahtaa ensimmäisenä Koppilassa, jossa jäsenkortin avulla rekisteröidytään asiakkaaksi. Samalla tulostetaan lainmukainen matkustajailmoitus, Laakso sanoo.

Koppilassa voi myös viettää aikaa, mutta sen keittiötila on tarkoitettu lähinnä toimikunnan käyttöön.

– Meillä on tietysti keväisin ja syksyisin siivoustalkoot, mutta näiden lisäksi järjestetään erilaisia tapahtumia. Täällä juhlitaan pikkujoulua, vuoden vaihtumista ja esimerkiksi äitienpäivää.

Sauna yleisillä vuoroilla perjantaisin ja lauantaisin sisältyy aluemaksuun, mutta myös perhesaunan voi tilata edullisesti. Myös erikoispäivinä isäntä ryhtyy saunan lämmitykseen.

– Kerran pyydettiin lämmittämään sekasaunakin ja minä sen tietysti lupasin tehdä. Seuraavana päivänä tulivat sitten toisiin aatoksiin ja mentiin ihan perinteisillä vuoroilla, Laakso nauraa.

Lahilampi.fi

Teksti ja kuva Pirjo Rättyä. Artikkeli on julkaistu Caravan-lehdessä 1/2018, Caravan-lehti.fi

Tietoa kirjoittajasta

Caravan-lehti on ainoa Suomessa ilmestyvä valtakunnallinen matkailuautoilun ja -vaunuilun erikoislehti. Kuuden numeron lisäksi lehti julkaisee myös myös painettua Leirintäopasta.