Kesä tulee Leirintäoppaan myötä

Leirintämatkailun suosio on vuodesta toiseen kasvanut tasaisesti, vaikka talousnäkymät maailmalla ja kotimaassa ovat mitä ovat. Hyvä me! Ei jotain hyvää, jos ei jotakin ikävääkin. Valtiovarainministeriö esittää muun muassa matkailuautoihin veronkorotusta sekä itse rakennettujen retkeilyautojen mittoihin ja painoon sekä niiden varustelutasoon tarkennuksia. Näin siksi, että ajoneuvoveron kiertoa ei syntyisi. Toivotaan, että hallituksen kaavailemat verojen kiristykset eivät vaikuta leirintämatkailualalla saavutettuun hyvään pöhinään. Toivotaan myös, että valtioneuvosto kuuntelee valtiovarainvaliokunnan lausuntoja ja vie esitykset eduskunnan päätettäväksi maltillisempina.

Leirintäoppaan sisältö perustuu leirintäalueyrittäjien ilmoittamiin tietoihin leirintäalueiden tarjonnasta. On siis tärkeää, että leirintäpalveluiden tarjoajat tarkistavat ja päivittävät tietonsa ajoissa ennen kauden alkua. Muutokset ilmoitetaan suoraan Caravan-lehden toimitukseen. Leirintämatkailija tekee valinnat ja matkasuunnitelmat käyttäen apunaan leirintäopasta sekä alueiden omia nettisivuja, joten omien sivujenkin päivitys on tärkeä toimenpide.

Minulta usein kysytään missä ovat Suomen parhaat leirintäalueet. Vastaan kysymykseen usein seuraavasti: Miettikää mitä perheenä lomareissulta odotatte, tehkää suunnitelmat yhdessä ja huomioikaa toisenne suunnitelmia tehdessänne. Lomalla olkaa joustavia. Ei liian pitkiä ajomatkoja ja tiukkapipoista etukäteissuunnitelmien noudattamista. Valitkaa kohteet ja tapahtumat omien harrastuksienne ja kiinnostuksienne mukaisesti. Paikkakuntien nettisivuilta löytyy hyvää tietoa, kuvia seudusta ja nähtävyyksistä. Tarkistakaa leirintäoppaasta lähistöllä olevat leirintäalueet ja matkaparkit. Leirintäoppaan nettiversiota pystyy myös selailemaan ja se päivittyy luonnollisesti nopeammin.

Leirintäoppaan sivuille on kerätty paljon muutakin tietoa, johon kannattaa tutustua ennen matkalle lähtöä. Konkarillekin voi sattua unohduksia ja asioita on hyvä kerrata talven jälkeen.

Leirintäalueella kannattaa tutustua turvallisuusohjeeseen ja ilmoittaa paikan päällä mahdollisista epäkohdista. Näin niihin voidaan heti puuttua.

Mukavaa ja turvallista ja leirintämatkailukautta!

Hannu Kivikoski
asiantuntija, SF-Caravan ry
hannu.kivikoski @ karavaanarit.fi