Tietoa kirjoittajasta

Caravan-lehti on ainoa Suomessa ilmestyvä valtakunnallinen matkailuautoilun ja -vaunuilun erikoislehti. Kuuden numeron lisäksi lehti julkaisee myös myös painettua Leirintäopasta.

Pieni ja kodikas Mylly-Mäkelä

SF-Caravan Länsi-Päijänne ry on perustettu vuonna 1981. Oman alueen yhdistys vuokrasi Padasjoen kunnalta vuonna 2011. Pienen väännön jälkeen Mylly-Mäkelän leirintäaluelupakin hyväksyttiin. Alkoi alueen kehitystyö, joka jatkuu edelleen – sitä mukaa kuin varat riittävät. Mylly-Mäkelän alue oli pientila, joka testamentattiin kunnalle yleishyödylliseen käyttöön. Alue toimi kunnan eri yhdistysten kokoontumispaikkana ja leirien tukikohtana. Padasjoen seurakunta järjesti alueella […]

Messilän tarina alkoi hevostallin nurkalta

Camping Messilä on aktiivisten karavaanareiden paikka. Vesijärven rantaan sijoittuva alue palvelee ympäri vuoden. Neljäkymmentä vuotta sitten Messilä Campingin toiminta alkoi hevostallin nurkalta Hollolassa. Siellä metsätien reunalle oli pystytetty jokunen sähköpaikka. Vesikin haettiin tallin nurkalta. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Päivi Saarela ja Hannu Yrjölä perustivat nykyisen Camping Messilän Vesijärven rantaan. Alue on loistopaikalla laskettelurinteen ja järven välissä, […]

Mainiemi mahtavan Päijänteen rannalla

Padasjoen kirkolta on Mainiemen leirintäalueelle matkaa muutama kilometri. Alue sijaitsee kirkasvetisen Päijänteen rannalla. Mainiemen caravan-alue siirtyi Lobestia oy:n Jukka ja Merja Lehtimäen hoitoon vuonna 2000. Pariskunta teki tuolloin alueesta 50 vuoden vuokrasopimuksen. Se mahdollistaa pitkäjänteisen suunnittelun ja kannattavat investoinnit alueeseen. Caravan-paikat ovat Päijänteeseen laskevassa rinteessä. Rinne on pengerretty, joten siinä on useampia tasanteita. Kauempanakin rannasta […]

Onni löytyy Koskenniemeltä

Gasthaus Camping Koskenniemellä tapaa kevättalvellakin onnellisia ihmisiä. Helsingin hälinää sinne pääsee hyvin pakoon. Hartolan Gasthaus Camping Koskenniemellä kevät on jo sulattanut Tainionvirran jäät ja vesi virtaa vapaana pienen koskikaran niiaillessa rantakivellä. – Täällä on hiljaista talvisaikaan, ja jos osaisi laskea, ei tätä kannattaisi pitää auki kuin toukokuusta lokakuuhun. Mutta kun tämä on elämäntapa, alueen isäntä […]

Heinolan Heinäsaari uudistuu

Heinola on pieni kaupunki, mutta sinne mahtuu muun muassa Suomen suurin puu. Heinola Campingilla vesi ja kaupunki ovat lähellä. Kun ajetaan Kymijoen yli Heinolaan, Tsaarinpoppeli tervehtii tulijaa ensimmäisenä. Sen valtava, 23 metriä halkaisijaltaan oleva latvus vilkuttaa jokaiselle Heinolaan tulijalle. Aivan keskustan tuntumassa olevaan Heinäsaareen ajetaan pienen sillan yli. Pinta-alaltaan Suomen suurin Tähtiniemen silta kulkee melkein […]

Luonnon helmaan Nuasjärven rannalle

Niemelän lomamökit, Naapurinvaara ja Vuokatinranta tarjoavat leirintää vetten äärellä. Leirintäoppaan mukaan Vuokatin seudulta löytyy kahden rinne-campingin lisäksi kolme ympärivuotiseksi merkittyä aluetta: Niemelän lomamökit, Naapurivaara ja Vuokatinranta. Ne kaikki sijaitsevat luonnonkauniin Nuasjärven rannalla. Tammikuinen ”tarkastuskierros” kuitenkin osoittaa, että koko kolmikko lukeutuu silti paremminkin lämpimämpien vuodenaikojen kohteisiin. Matkailuajoneuvoja löytyy vain ensin mainitun rannalta. Niemelän lomamökit sijaitsee Vuokatista […]

Hallitusti auraten suoraan vaunulle

Vuokatin laskettelukeskuksen omalle leirintäalueelle voi lasketella vaikka suoraan rinteestä. Moni laskettelukeskus ylläpitää caravan-aluetta, mutta harvassa pääsee laskemaan rinteestä suoraan omalle matkailuvaunulle tai -autolle. Vuokatinrinteissä tämä parhaimmillaan onnistuu. – Matkaa mäkeen on kauimmiltakin paikoilta enimmillään satakunta metriä, kertoo laskettelukeskuksen toimistossa työskentelevä Salme Huotari. Koska caravan-alue sijaitsee laskettelukeskuksen sisällä, myös palvelut kuten ravintola ja välinevuokraamo ovat aivan […]

Kattivankkurissa vanhakin nuortuu

Laskettelukeskuksen kupeessa sijaitseva vireä alue verryttää myös varttuneen karavaanarin. Kattivankkuri on SF-Caravan Kainuu ry:n ylläpitämä caravan-alue, joka sijaitsee aivan Vuokatinrinteiden juurella, laskettelukeskuksen oman leirinnän vieressä. – Tiivis yhteistyö Vuokatinrinteiden kanssa on toiminut erittäin hyvin siitä lähtien, kun alueemme avattiin vuonna 1994, sanoo Kattivankkuri-toimikunnan puheenjohtaja Juhani Lukkari. Molemmat alueet jakavat yhteisen vastaanoton. Sujuvasta yhteistyöstä kertoo sekin, […]